LeenaRosendahlOsHanhijrvi

Merkel johtaa maatamme?

Kaikki väitteet, joita esiteään äärioikeistosta istuvat myös äärivasemmistoon. Voidaan siis unohtaa väitteet, joiden mukaan Suomessa on vain yksi poliittinen suuntaus ääriliikehdinnässä, niitä löytyy äärivasemmalta ja äärioikealta. Varsinkin maahanmuutto on tuonnut tämän asia päivänvaloon. Äärioikeisto ei halua Suomeen maahanmuuttoa muslimiuskoisesta afrikasta ja äärivasemmisto haluaa Suomesta kansainvälisen humaanin sosialistisen valtion. He kutsuvat sitä liberalismiksi.

Maahanmuutto kolmansista maista ei ole vielä suuri ongelma Suomelle. Tilastojen mukaan alle 10% on ulkomaalaistaustaisia, siinä on mukana virolaiset ja venäläisetkin. Maltillisella maahanmuuttopolitiikalla maan sisäinen turvallisuus ja Ruotsin kaltaiset maahanmuutto-ongelmat olisivat hallittavissa. Tulijat olisi asutettava koko maahan, eikä vain suurkaupungin betonilähiöihin, joissa assimiloituminen valtavästöön on vaikeaa. Islam on vanhanaikainen uskonto ja imaamit hallitsevat vielä seurakuntansa jäseniä osittain pelolla. Iranissa juuri eräs imaami syytti joen kuivumista siitä, että naiset eivät olleet hunnuttaneet itseään uskontonsa mukaisesti sen rannoilla.

 Kun 1994 (1995 liittyi) äänestin EU:n puolesta se perustui talousunioniin selkästi, mutta saimme Merkelin "idealismihötön". EU ei vastannut monien odotuksia ja ylitti taas sosialistien odotukset, sillä sellainenhan Angela Merkel on. 

Suomessa on alistuttu Angela Merkelin ajamaan politiikkaan ja demokratia on vaarassa. Nationalistit eivät turhaan puhu, että kyse ei ole enää vasemmistosta ja oikeistosta vaan globalisteista ja nationalisteista. Globalistit eivät tue enää itsenäistä Suomea, vaan elämme niin kuin Euroopasta sanotaan. Siksi Kokoomuksen ministerit Petteri Orpo ja Kai Mykkänen vaikuttavat välillä sosialisteilta lausunnoissaan. He edustavat eurooppalaista merkeliläisyyttä.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

"Kun 1994 (1995 liittyi) äänestin EU:n puolesta se perustui talousunioniin selkästi, mutta saimme Merkelin 'idealismihötön'."

Olisi kannattanut olla sosiologian oppitunnilla hereillä, niin ymmärtäisi maailmamenoa tai mistä milloinkin äänestetään: marxilaisen talousteorian mukaan tuotantosuhteet heijastuvat ideologiseen ylärakenteeseen. Toisin sanoen talous on ensisijaista ja yhteiskunta mukautuu taloudellisten tuotantosuhteiden muutoksiin. Marxin lisäksi myös porvarillisemmat sosiologian klassikot hyväksyivät tämän teesin välillisesti, koska se on fakta. Esim. Emile Durkheim katsoi, että traditionaalisten yhteisöjen pirstoutuesssa rahasta (ja sitä kautta elinkeinoelämästä) tulee yhteiskunnallista solidaarisuutta ylläpitävä voima.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Eu myytiin juuri 90-luvun laman kurjistamille suomalaisille vakaana taloutena. Ja taloushyötyjä on ollutkin 2000-luvulla, mutta nyt Y-sukupolvi on jäännyt työllistymättä ja syrjäytynyt osittain. Politiikassa on paljon vikaa.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Solidaarisuuspolitiikka ei ole demokratiaa se on yhdenlaista politiikkaa demokratiassa. Tässä käy huonosti jos tätä ei ymmärretä.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Eu:n neuvoa antavassa kansanäänestyksessä heitin kolikkoa äänestyskopissa, kahdesta syystä:

1) EU:n merkityksestä meille pikku äänestäjäraukoille oli jaettu kovin vähän tietoa, ja sekin vähä oli kaikki vain yltiömyonteistä.

2) Ei sillä äänestyksellä ollut mitään merkitystä. Jos 90% suomalaisista olisi äänestänyt EU:ta vastaan, meille olisi sanottu että kyllä se EU meidän parhaaksemme koituu kuitenkin. Ja lopputulos olisi ollut sama kuin nyt.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Olikos niin, että jossain maassa äänestettiin toiseen kertaan, että saatiin haluttu tulos. Luvattiin 8 hyvää ja 9 kaunista.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Leena, meidän perheestä tuli 3 ei-ääntä. Kaikki oli niin läpeensä läpinäkyvää propagandaa - ei ollenkaan uskottavuutta.

Erkki, niin siinnä olisi varmasti käynyt eli Suomi olisi joka tapauksessa mennyt mukaan. Äänestyshän oli vain neuvoa-antava.

Enkä suoraan sanoen tänä päivänäkään ymmärrä, mitä Suomi on saanut jäsenyydestä. Pelkkä kauppaliitto olisi ollut helpompi ymmärtää.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

en ole mikään "ekonomisti", mutta mielestäni euron ansiosta vältyimme taloustaantumasta, johon Ruotsin kruunu notkahti joskus euron tulon jälkeen. Vahvasta eurosta on ollut viime vuosina haittaa, kun vienti ei ole vetänyt.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vanhan kansan viisaus:
Parempi hyvän miehen huorana
kuin pahan vaimona.

Euroopan herrat eivät uskalla tehdä mitä tahansa koska väki ryntää hetkessä kadulle mielenosoistukseen.

Mutta meillä sipilät saavat tehdä mitä tahansa kurjaa, me emme hievahda telkkarin äärestä.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ikävä kyllä Merkel ei johda maatamme vaan se on edelleen kotimaisten hidalgojen armopalojen varassa.
Ei sentään ihan niin vastenmielisesti kuin ennen unionin jäsenyyttä.

Nykyisin poliitikoillamme ei ole enää mahdollisuutta käyttää niin totaalista mielivaltaa alamaistensa kyykyttämiseen kuin joskus ennen. Kiitos kuuluu unionille. Vallankiimaisia pikkunilkkejä harmittaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Onhan tuota seurattu, Suomen hallitus on aina samaa mieltä kuin Merkel.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Pienen maan pitää olla tasapuolinen;
Viisikymmentä vuotta olimme aina samaa mieltä kuin Neuvostohallitus. Eikö nyt ole hyvä tasapuolisuuden vuoksi olla samaa mieltä Saksan hallituksen kanssa?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomalaisessa porvarillisessa politiikassa nuorsuomalaiset valitsivat tuon Saksa-linjan jo yli 120 vuotta sitten. Vanhasuomalaisetkin seurasivat perässä heti Lokakuun vallankumouksen jälkeen. Nyttemmin nuo joukot näyttäisivät jakautuneet EU-federalisteihin ja USA-ekseptionalisteihin.

Siltikään ei kannattaisi unohtaa mitä sosialismi ja sosialisti tarkoittaa erotuksena suhtautumisesta sosiaalisuuteen. Jotkut ovat sekä sosiaalisilia että sosialisteja, vielä usemmat sosiaalisia mutta ei-sosialisteja ja sitten on niitä jotka eivät ole kumpaakaan. Matu-foobikot ja -haittakriittiset kuuluvat jälkimmäisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset