LeenaRosendahlOsHanhijrvi

Miksi arvoliberaaleilla on tarve sensuroida

Viimeisin sensurointi toteutui, kun Helsingin kirjamessuilta 2018 evättiin Kiuas kustannus. Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen halusi "turvallisen tilan" messuille. Ohjelmajohtaja, feministi Ronja Salmi järjesti sellaisen peruuttamalla Kiuas kustannuksen messuosallistumisen, koska Timo Hännikäisen persoona ei vastaa heidän arvojaan, niin ei Kiuaskaan.

"Feministisen puolueen päämäärä on yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa täysi potentiaalinsa yhdenvertaisena muiden kanssa riippumatta sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväriin tai etnisyyteen liitetyistä käsityksistä, toimintakyvystä, luokasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, sukupuolen ilmaisusta, iästä tai kansalaisuudesta." (Feministinen puolue)

Jotka ei näitä sääntöjä heidän mielestään pysty noudattamaan suljetaan pois heidän turvallisesta tilastaan. Heidät taiotaan näkymättömiksi ja heitä ei päästetä puhumaan tai julkaisemaan vahingollisia ajatuksiaan. Mainittakoon, että moni toimittaja on feministi, vaikkei välttämättä kyseiseen puolueeseen kuulukaan.

Arvoliberaalit puhuvat paljon äärioikeiston vahingollisesta kirjallisuudesta, tviiteistä ym. propagandasta. Google docs löytyy "blokkilista" eli n 1800 nimeä /nimimerkkiä sisältävä lista henkilöistä jotka suositellaan blokatavaksi esim. Twitterissä. Joukosta löytyy yllättäviä ja hyvin maltillisiakin julkisuudenhenkilöitä.

Esim.

Sanna Ukkola Yle

Simon Elo kansanedustaja

Pertti Rönkkö toimittaja Saksa

Laura Huhtasaari kansanedustaja

Kari Peitsamo muusikko

Arto Luukkainen kaupunginvaltuutettu

Tere Sammallahti Blogisti

Marcus Westermark toimittaja

Tämäkin on turvallisen tilan luomista, jotta vältytään vahingollisilta julkaisuilta.

Mediaa hallitsevat globaalit konsensusmedian julkaisut ja nationalistien omat mediat. Oikeiston mukaan vallitsee kahtiajako. Jos et kuulu meihin olet noita toisia. Äärivasemmisto näkee jo merkkejä kuulumisesta rasisteihin, jos tykkäät tai jaat esim. Laura Huhtasaaren tviitin Twitterissä, koska hän "flirttailee rasismin kanssa" politiikallaan. Häntä on myös varoitettu tykkäilemästä sisällöltään rasistisista päivityksistä somessa. Hän on perustellut, ettei välttämättä ole lukenut päivityksen sisältöä vaan peukuttanut yleisesti. Mitään ei saisi peukuttaa siis lukematta. Nationalistien ja arvoliberaalien väliset keskustelut tukahduteen ja he haastavat toisiaan oikeuteen kunnianloukkauksista, Jumalan pilkasta Islamia kohtaan tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Meidät tolkunihmiset on sivuutettu täysin. Emme ole olemassa, vaan kuulumme jompaan kumpaan ryhmittymään. Nyky-yhteiskunnassa ei ole sananvapautta vaan ns. sananvastuu pistää meidät varomaan sanojamme. Lukuisten sosiaalisen median kohujen jälkeen seuraa kohteelle potkut työpaikastaan. Kohu on lähtenyt liikkeelle siitä, että henkilö on sanonut vahingossa jotain loukkaavaa, vähemmistöjen oikeuksia polkevaa tai toimittaja on kaivanut hänestä jotain arkaluonteista tietoa esiin mm. #Metoo. Meidät tolkunihmiset maalitetaan helposti ja ura tuhotaan, koska Aki Ruotsala, Aku Louhimies, Tomi Metsäketo, Riikka Moilanen, Atte Jääskeläinen ja ehkä Sture Fjärderkin ovat sellaisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Vihreät on eduskunnassa eniten kieltoja ja rangaistuksia ehdottanut puolue sen jälkeen kun ovat eduskuntaan nousseet v.1983

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Sinulla on varmaankin lyödä luvut tai muut vankat perustelut pöytään?

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Jokin aika sitten oli löydettävissä linkkejä kyseiseen asiaan,mutta enää ei löytynyt

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #13

Eli kommenttisi olikin sitten turha möläys, kuten arvata saattoi.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala Vastaus kommenttiin #18

No enpä olisi moista omasta päästä keksinyt,ellen olisi sitä lukenut jostain

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Tässä vielä Youtube yritän avata mitä on intersektionaalinen feminismi jonkalaisia meillä on nykyään.kesto 6.30 min https://www.youtube.com/watch?v=RVpCzcM_SWs

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Feministejä ja "suvaitsevaisia" yhdistää se, että molemmat ovat totalitaarisia ja vihamielisiä ryhmiä, joiden päämääränä on sulkea muut kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Se onkin ikävä kyllä melko pitkälle onnistunut, koska molemmat ovat olevinaan hyvällä asialla ja perustelevat vaatimuksiaan tasa-arvolla ym. käsitteellisesti hyvinä pidetyillä asioilla.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Feministit ovat luomassa sellaista maailmaa, mitä ei ole olemassa eikä mahdollista saavuttaa. Taas yhtä utopiaa tai unelmaa. Sen takia kaikki eriävät mielipiteet on sensuroitava.

Eero Paloheimon kirjakin meni sensuurin roviolle. https://www.keski-uusimaa.fi/blogi/713015-vallan-v...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Miksi arvoliberaaleilla on tarve sensuroida"

Koska arvoliberaaleilla ei ole mitään järjellä perusteltavia arvoja.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Koska arvoliberaaleilla ei ole mitään järjellä perusteltavia arvoja.

Eikä jäljellä enää arvoja

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Mitähän demarit tuumaa kun Antti Rinteen tilikin on blogattavien listalla?
Eikös hänen pitänyt olla varsinainen feministien hyväksymä alfauros no.2...
Pekka Haavisto on tietysti se no.1...

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kyllä lahjakkaasti sekoitetaan liberaaliluokat toisiinsa. Miten sinun mielestä Piraattipuolue, joka on arvoliberaaleimpia kuin toiset puolueet?

http://www.tyrannyofmajority.net/collective/vaalit...

Eikä meidän arvoihin kuulu minkäänlaiset sensuroinnit, kaikenmaailman rajoittamiset, yms.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

eikä ideologiaan kytkeydy marxilaisuus. Kansallismieliset puhuvat kulttuurimarxismista ja salaliittoteorioista.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Mitähän marxilaisuutta Rosendahl mahtaa tarkoittaa? Talous- ja yhteiskunnallista tieteellistä tutkimussuuntaa, yleissosiologista ja yhteiskuntafilosofista teoriaa ihmisestä, ihmisyhteisöstä ja kulttuurien kehityksestä vai edellisten perustalta rakennettua poliittista ideologiaa? Vai jotain ihan muuta?

Jos on liberalismista liikkeellä jos jonkinmoista keitosta niin on myös marksilaisuudesta ja kaikesta mikä hänen laajaan elämäntyöhönsä liittyy tai on liittymättä. Molemmista sekä hyvässä että pahassa.

P.s. K.Marx:n nimen vetäminen suomenkielisiin sanoihin joissa viitataan hänen elämäntyöhönsä, aatemaailmaansa t.m.s. kannattaisi varmaankin käyttää mieluummin ks:llisiä muotoja. Esimerkiksi "marksilaisuus". Äksälliset muodot haiskahtavat anglosaksiselta kieltenhapatukselta.

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Riippumatta puoluekannasta, blogisti vain pilaa oman maineensa julkaisemalla tällaisen "pellelistan"

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Onko Antti Rinne sinunkin mielestä pelle?
Olen löytänyt hengenheimolaisen...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Koetahan jo tajuta, että ei se mitään sensuuria ole, jos firma A ei halua tehdä firma B:n kanssa yhteistyötä, koska siitä arvioidaan seuraavan taloudellisia menetyksiä ja mainehaittaa. Valtiovalta ei estä firma B:n toimintaa ja se saa myydä ja markkinoida tuotteitaan vapaasti viranomaisten sitä estämättä.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Tekisitkö töitä tunnetun pedofiilin tai murhaajan kanssa?

Onko tuon blokkilistan käytöstä jotain todisteita. Tuolleen irrallaan otettuna tuo ei oikein kerro mitään.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Tuosta blokkilistassa julkaisemani nimet, niin tiedän noista ihmisistä muutakin. He uskaltavat avata suunsa myös toisenlaiselle todellisuudelle, jota arvoliberaalit eivät hyväksy. Esim. Kari Peitsamo on kertonut olevansa Donald Trump-fani ja Simon Elo nähdään myös jonkinlaisena siionistisena manipuloijana. Tere Sammallahti kritisoi kulttuurin omimista ja Pertti Rönkkö julkaisee vääriä valtamedioiden uutisia Saksasta näkökulma on maahanmuuttokriittinen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Koko käsite " blokkilista" on vähän outo.
Nuo mainitsemasi nimet kyllä hahmottavat itsensä jonkin epämääräisen " suvaitsevaiston " vastustajiksi ja ainakin jotkut ovat myös innokkaita suvaisevaisten blokkaajia.

Ns suvaitsevaisisia taas ei yleensä kiinnosta vähääkään minkäänlaisten listojen laatiminen ihmisistä vaan asioiden ympärille syntyvistä ilmiöistä.
Ollaan halukkaita tietämään , mistä on kyse.
Blokkaus tulee sitten kiinnostuksen kohteen puolelta , viimeistään muutaman tiukan kysymyksen jälkeen.

PRönkkö muuten ei ensisijaisesti linkitä Saksan laatumediaa vaan yhä enemmän esim Philosophia Perennis - julkaisua tai Junge Freiheit - lehteä. Nämä edustavat ihan muuta. Bild on lähes päivittäinen lähde.
PPn julkaisijan David Bergerin voi googlata nähdäkseen, minkä,aatesuunnan ääri- ilmiöstä on kyse.

Kaikki mainitsemasi " listalla". olevat nimet ovat kiinnostavia , mutta en saa millään otetta , miksi tällainen lista olisi laadittu , kuka sen olisi laatinut - tai o n k o sitä edes laadittu.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva
Leena Rosendahl Os Hanhijärvi Vastaus kommenttiin #22

Minullekin tämä vinkattiin, mutta tunnistin kyllä nuo henkilöt muutenkin. Heitä ei hyvällä aina kommentoida somessa. He saavat huonosti medianäkyvyyttä. Paitsi Sanna Ukkola tietenkin, joka myös kutsuu vieraaksi Tere Sammallahden.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #25

Ei somearvostelu ole todiste minkään listan olemassaolosta.
Ei myöskään näkymättömyys mediassa.

Toisaalta valitetaan " kohuista" ja sitten taas siitä, ettei saada näkyvyyttä.

Kyllä näkymättömyydestä kärsivät eniten ne , joilla on jotain syvällistä ja tärkeää,
mutta vähemmän kohua aiheuttavaa sanottavaa.
Ja samalla käsimme myös me, jotka emme saa sitä sanottavaa kuulla .

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jokainenhan voi käyttää tuota blokkilistaa ihan kuten haluaa. Spämmifiltteri sekin...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei tämäkään asia tunnu blogistille uppoavan sitten millään, kiuas-kustannus on vaan niin ihqu.

Monta blogia ja monta virttä samasta asiasta, mutta ohi menee koko ajan kovemmin.

Yritys on yritys, enempää ei kannata selittää, koska ei se kuitenkaan mene perille.

Kyllä näille hörhöille on monta omaa kanavaa, jossa saa sitä omaa ''totuuttaan'' julistaa, koko netti on avoin ja ainahan voi perustaa ihan omat kirjamessut, missä kaikki hörhöt saavat kokoontua, sinne ei sitten tarvitse kutusa kuin omaa aatetta lähellä olevat tahot.

Varmasti olisi kova suosio :)

Niin ja tääll puheenvuorossakin voi hehkuttaa rakasta kustantamoa, sen minkä ehtii, ei kukaan kiellä olemasta naurettava.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Onko tämän kirjoituksen sisältö Kiuas kustannuksen blokkaus kirjamessuilta? Vai onko se yksi pieni pala isoa kuvaa. Tarkkaavainen huomaa, että Ronja Salmi on myös feministi, joka ei tarkoita samaa kuin 70-80-luvulla.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Tuo pieni pala näyttää olevan sinun elämäsi keskiössä. Ymmärrän tietenkin, että harmittaa, kun sinun aatemaailmaasi lähellä olevia pidetään paitsiossa. Ymmärräthän sinä puolestasi sen, ettei tuo aatemaailmanne sovi enemmistön arvoihin.

Te pyritte levittämään omia arvojanne suurelle yleisölle. Eriöitymisenne on siis seurausta omasta toiminnastanne, ei sen suuren yleisön suosiota nauttivien toimijoiden aiheuttamaa.

Jos maallikkosaarnaaja-isoisäni olisi lopettanut saarnaamasta omaa "evankeliumiaan" kaikille kohtaamilleen, hän olisi saattanut tavoittaa kohdattavia enemmän. Toki hän olisi samalla menettänyt asemaansa omassa marginaaliporukassaan.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva
Leena Rosendahl Os Hanhijärvi Vastaus kommenttiin #24

Saatan jonkin verran olla isänmaallinen mutta en niin ehdoton kuin äärioikeisto. Liberaali aate on enemmänkin kotini perintönä tullut.Tein aiheesta vielä videon, jossa puhun myös Saska Saarikoskesta.kesto 15.30 min https://www.youtube.com/watch?v=eYulGElrm5Y

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

"Yksi virke teki rehtorista rasistin
Miksi? Siksi, että Spellman teki yhden virheen. Hän kirjoitti lähettämänsä viestin loppuun aikovansa selvittää, miten yliopisto voisi auttaa opiskelijoita, jotka "eivät sovi CMC:n (yliopiston) muottiin". Spellmanin viestin kokonaisuudessaan voit lukea täältä.

Tuo virke oli ratkaiseva. Opiskelijat tarttuivat siihen, ja Spellmanista tuli hetkessä rasisti. Sillä, että hän aidosti halusi parantaa vähemmistöjen oloja, ei ollut merkitystä. Vastaavia tapauksia on USA:n yliopistoilla jatkuvasti. Yksi väärä sana tai lause eikä mitään ole enää tehtävissä.

USA:ssa Spellmanin eroon ajaneita opiskelijoita kutsutaan social justice warrioreiksi eli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden taistelijoiksi. Kyseessä ei ole järjestäytynyt yhdistys vaan epämääräinen joukko ihmisiä, jotka ideologisista syistä kohdistavat painetta sinne, missä kulloinkin katsovat tapahtuvan vääryyttä.

Vaikka liikkeen perimmäinen tarkoitus on hyvä, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, miksi heidän toimintansa vaikuttaa täysin vastakkaiselta? Tuntuu nimenomaan epäoikeudenmukaiselta, että ihminen joutuu eroamaan yhden lauseen vuoksi - etenkin kun tarkoitus on ollut vähentää eriarvoisuutta." Lähde https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ivan-...

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jos yhteiskunnallisen vaikuttavan blogistin tai tubettajan kaverilistalla olisi sinun "maltillisten" nimet, voi olla että blogistin ja tubettajan katsojaprofiili kääntyisi kovin kieroon ja seuraajien määrä romahtaisi.

On toki marginaaliryhmävaikuttajia, joille tuo nimilista olisi meriitti. On kuitenkin ymmärrettävää, että poliittisessa eriössä toimivien näkemyksille ei ole suuren yleisön joukossa tilaa eikä tuollaisten toimijoiden kaverilistoille ole niin suurta tunkua.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Minä vaan pistän ajatuksia "paperille" tavoittelematta mitään suurta suosiota. En ole tänne tullut hankkimaan kavereita. Ajatukseni ei ole marginaalissa ne on vaikenevien ihmisten ääniä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kirjamessut teki kävijäennätyksen, joten kauheasti ei kius-kustantamoa kukaan kaivannut.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Tilastoihinkaan ei ole aina luottamista, jos vapaalippuja fukseille jaettiin 9000 kpl.

Käyttäjän ApHiltunen kuva
Ap Hiltunen

Eli yleisöennätyksetkö mitataan vain maksetuissa lipuissa eikä... kävijöissä?

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva
Leena Rosendahl Os Hanhijärvi Vastaus kommenttiin #31

Saatat olla oikeassa, että näin on kun tarkemmin asiaa ajattelen. Miten lasketaan ensikertalaisten määrä messuilla. Sellainenkin prosentti ilmoitettiin?

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Kirjailija Timo Hännikäinen on lähestynyt kirjeellään "rakkaita vihollisiaan". https://timohannikainen.blogspot.com/2018/10/kirje... :D

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Rosendahlin linkittämästä Hännikäisen kirjeestä vastustajilleen: "muistakaa tämä: vastapuolella on väkeä, jolla on aseita, sotilaskoulutusta, itsepuolustustaitoja. Teidän puolellanne on väkeä, joka ei tiedä kumpaa vessaa pitäisi käyttää."

En minäkään tälläistä laskisi kalustettuihin huoneisiin.

Toisaalta Hännikäisen asennoitumisesta tähän kirjamessutilanteeseen, siis sen markkinahuomiota Kiukaalle tuovasta vaikutuksesta päätellen, Rosendahl on asiaa ylläpitämällä mukana Kiukaan ja Sarastuksen markkinointitiimissä ainakin talkoolaisena.

Käyttäjän LeenaRosendahlOsHanhijrvi kuva

Siis onko tuo sinun mielestäsi totta? Olisiko parodiaa nyt kuitenkin? Suomesta on tullut viime vuosina tahallisen väärinymmärtämisen maa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #37

Hännikäinen itse on tuossa "kirjeessään" mieltä, että kähina sataa kiuaksen ja Sarastuksen eli hänen laariinsa ja tälläkin jutulla Rosendahl pidentää märehtimistä. Vai kuinka?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tässä linkin takana yksi käsitys Kiukaan tarkoituksesta suhteessa instituutioiden sääntöihin: "Me voimme käyttää hyväksemme aukkoja noissa säännöissä, sabotoida ja subvertoida. Pitkällä aikavälillä tavoite on kuitenkin rakentaa omaa infrastruktuuria ja toimia riippumatta valtavirran instituutioista. Tämän suhteen työ on vasta alussa, ja siinä vaikkapa Kiuas Kustannuksen kaltaiset aloitteet ovat osa tärkeää pohjatyötä."
(Lähde: L.Stark; Sarastus; 16/9 -18 (https://sarastuslehti.com/2018/09/16/kaytosnumeroi...)

Toisaalta kai Akavan t.m.s. jäsenjärjestöillä tulee olla sananvaltaa siihen, mitä heidän yhteisen puheenjohtajansa suulla möläytellään. Sama koskenee jatsijuhlia t.m.s. tilaisuuksia. Myös tiedonlevitteillä, kuten YLE, on sananvaltaa miten heidän palkollisensa, etenkin esimiesasemasssa olevat, esiintyvät heidän nimissään.

Sananvapauttaanhan noilta keneltäkään ei olla viety eikä heitä sensuroitu. Kiuas myy edelleenkin tekeleitään vaikka eivät Helsingin messut Oy -konsernin kaupalliseen tilaisuuteen päässytkään koska yhtiöillä on oikeutensa valita kumppaninsa.

Ainoa poikkeus Rosendahlin mainitsemissa nimissä taitaa olla T.Metsäketo johon kohdistuneita syytöksiä ei ole oikeudessa kyetty todistamaan ja sen vuoksi on saanut n.s. oikeutta. Ja jossakin määrin A.Louhimies jossa kai on keskusteltu tavasta jolla taidetta tehdään, ei sinällään rikoksista. Kovin sekalaisesti ja heppoisin perustein Rosendahl on siis listoineen liikkeellä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Miksi omatekoisilla "tolkunihmisillä" on tarpeen väännellä sanojen merkityksiä?

Kielitoimiston nettisanakirjan mukaan:
Sensuuri:
1. painatteiden, elokuvien tms. (ennakko)tarkastus; sellaisten tarkastuslaitos, tarkastamo; sensorit. Ankara sensuuri. Elokuva-, lehdistösensuuri. Ennakkosensuuri. Sensuuri esti tietojen julkistamisen.
2. sensurointi. Kustantajan harjoittama sensuuri. Itsesensuuri.
3. psyk. tiedostamattomien pyrkimysten estäminen pääsemästä tietoisuuteen.
(Lähde: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/)

Mitkään Rosendahlin kuvaamat tapahtumat saati esimerkit eivät sisällä sensuuria sen oikeassa merkityksessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset